Kuten minut hyvin tuntevat tietävät, on minulla tapana innostua asioista (uusista ja vanhoista) vähän liikaakin, ja ilmoittautua kaiken maailman kursseille ja uusiin harrastuksiin. Korona ei ole minua tänä syksynä lannistanut vaan päin vastoin, olen entistäkin innokkaammin hamstrannut kalenterini täyteen tekemistä. Ja sitten voivotellut, kun olen kaikki illat menossa, enkä ehdi ikinä keskittyä mihinkään kunnolla.
Rakkaimmat liikuntaharrastukseni, tankotanssi ja salitreenaus, ovat yhä vahvasti mukana elämässäni. Pyrin (vaihtelevalla menestyksellä) joka viikko käymään ainakin kaksissa tankotreeneissä ja kahdesti salilla. Siihen päälle sitten vielä ratsujousitreenit ja muut harrastukset. Kiirettä on pitänyt.
Yhtenä tämän syksyn uutena harrastuksena aloitin laulamisen. Rakastan laulamista, voimaannun siitä valtavasti, mutta en ole koskaan opetellut laulamaan teknisesti oikein. Niinpä ilmoittauduin Kalliolan opiston Ryhmään, joka ei osaa laulaa. Mikä olisi parempi tapa tämän ikäisenä aloittaa lauluharrastusta?
Ryhmässä keskitytään pitkälti harjoittelemaan oikeanlaista hengitystekniikkaa ja tehdään äänenavauksia. Liiasta itsetietoisuudesta on hyvä päästää heti irti, sillä harjoituksissa puhistaan, pöhistään ja huokaillaan kaikki yhdessä ääneen. Minun täytyy tunnustaa, että vaikka pystyn laulamaan karaokea yleisön edessä, niin silmät kiinni pienessä porukassa huokailu saa minut kiemurtelemaan nahoissani. Kun ensin on puhallettu, päristy, huokailtu ja hoilotettu nu nu nu ja na na na eri korkeuksilta (kuulostaako tutulta ala-asteen musiikkitunneilta?), päästään vasta aivan tunnin lopussa varsinaiseen laulamiseen. Syksyn ensimmäisellä tunnilla biisinä oli Ville Valon sovitus kappaleesta Olet Mun Kaikuluotain, mistä tykkäsin kovasti. Kotiläksy: kotona biisi soimaan loopilla ja laulamaan mukana. Kotoa löytyy onneksi mies, joka laulaa kotiläksyjä mielellään kanssani.
Laulutuntien lisäksi olen tänä syksynä ilmoittautunut peräti kahdelle kirjoituskurssille, sillä Helsingin työväenopiston valikoimasta löytyi useita scifin ja fantasian kirjoittamiseen erikoistuneita kursseja. Siitä on pian jo 3 vuotta, kun aloitin kirjoittamisen noin 15 vuoden tauon jälkeen. Olen tänä aikana osallistunut muutamaan kirjoitustyöpajaan, mutta nyt menin ensimmäistä kertaa ihan oikealle kirjoituskurssille. Ja täytyy kyllä sanoa, että se on tehnyt todella hyvää kirjoittamiselleni!
Scifi ja fantasia tutuksi -kurssilla tutustumme vuorokerroin scifin ja fantasian eri alalajeihin. Käymme läpi kirjallisuuden tyyppiesimerkkejä, teemme erilaisia kirjoitusharjoituksia ja kotiläksynä meidän tulee kirjoittaa noin 2 sivua tunnin teemaan sopivaa tekstiä. Näistä kirjoitusharjoitukset ovat ehdoton suosikkini. Aiheet ovat vaihdelleet dialogiharjoituksesta raapaleen (=kokonainen novelli kirjoitettuna tasan 100 sanalla) kirjoittamiseen, aikaa 5-20 minuuttia. Viime tunnilla kirjoitimme entiselle työkaverille kirjeen, jossa voivottelimme sitä, kuinka kamalaa nykyinen työmme on. Työpaikka: velhojen eläkekassa.
Tieteiskuvitelmasta novelliksi -kurssilla teemme samalla tavalla erilaisia harjoituksia, mutta keskitymme kurssin aikana yhden kokopitkän novellin kirjoittamiseen. Kiireisestä marraskuusta johtuen valitsin itse 2 vuotta vanhan novellin työstämisen. En tiedä säästääkö se lopulta kuinka paljon aikaa, niin kaameaa kuraa se on. Tavoitteeni on kurssilaisten palautteen avulla muokata tekstistä julkaisukelpoinen.
Syksyn edetessä laulutunneista turhan moni on jäänyt välistä, mutta muissa harrastuksissa olen juossut melko ahkerasti. Olen nauttinut erityisesti siitä, että kirjoituskurssit ovat pakottaneet minut suoltamaan sivutolkulla tekstiä. Se ei kaikki ole hyvää, mutta uskon ja toivon kehittyväni kirjoittajana valtavasti tämän syksyn aikana. Koen myös kehittyneeni ratsujousiammunnassa. Joulukuussa pääsen tekemään ensimmäisen kisasuoritukseni. En tiedä, tuleeko siitä mitään, mutta yritän joka tapauksessa parhaani.
30+ on uusi musta 