Tänä kesänä mahtavien, mutta sitäkin haastavampien harrastusten arsenaaliini on löytänyt uusi tulokas: ratsujousiammunta. Haaveilin kyseisen touhun kokeilemisesta jo pari vuotta sitten, kun herättelin ratsastusharrastusta noin 15-vuotisesta unestaan. Niinpä introkurssin tupsahtaessa nenäni eteen Facebook feedissä en epäröinyt hetkeäkään – mukaan vaan!
Kurssin vetäjänä toimi ratsujousiammunnan opettaja Anna Minkkinen ja paikkana minulle entuudestaan tuttu islanninhevostalli Fageräng. Anna (sen lisäksi, että on yksi cooleimmista ihmisistä tällä planeetalla) on erittäin innostava ja kannustava opettaja, joka löytää parannusehdotusten lisäksi aina kehuttavaa jokaisen suorituksesta. Lisäksi Fagerängin issikoiden hellässä huomassa oli turvallista tutustua uuteen ja haastavaan lajiin. Sain ratsukseni satujen yksisarvisen, Iisun. Mikä voisi olla täydellisempää?
Ratsujousi-intro Fagerängissä, ratsuna ihana satujen yksisarvinen, Iisu.
Ratsujousiammunta tempaisi minut hyvin nopeasti mukaansa. Ostin heti toisien treenien jälkeen välineet (jousi 150€, nuolet 8,50€/kpl, nuoliviine alk. 65€) ja ilmoittauduin treeneihin lähes joka viikko, välillä jopa kaksi kertaa viikossa. Fagerängissä ratsujousiammuntaa tehdään ihanilla lajiin tarkoitetuilla satuloilla, jossa on englantilaisia satuloita taaempana sijaitsevat jalustimet, korkeat kaaret ja pörröinen villapäälinen. Fagerängin hevoset ovat persoonallisia mussukoita, joiden kanssa kaikki sujuu välillä kuin tanssi, ja toisinaan saa tehdä ahkerammin töitä. Aurinkoisia kesäiltoja, pörröisiä issikoita, ampumista, kivoja tyyppejä ja jatkuvaa itsensä haastamista, niistä on ratsujousitreenit tehty.
Aluksi treenasimme vain suoralla ratsujousiammuntaradalla, mutta muutamien treenien jälkeen pääsin kokeilemaan metsärataa ja laitumelle tehtyä puolalaista metsästysrataa. Heti ensi hetkestä lähtien minulle tuli sellainen olo, että tämän takia tätä lajia harrastetaan! Metsäradalla erilaisia maalitauluja sijaitsee pitkin metsäpolkua. Käynnissä ne ehtii ampua kaikki, mutta laukassa joutuu valitsemaan kohteensa huolellisemmin.
Kahdeksikon moutoisella puolalaisella Hunt Track -radalla ammutaan eri suuntiin ja eri etäisyyksillä sijaitseviin maalitauluihin. Suoritukset tehdään normaalisti yksin, mutta me “hitaampi” ryhmä saimme laukata rataa pitkin possujunassa, mikä oli kuin olisi vuoristoradan kyydissä ja yrittäisi samalla ampua jousella. Montaa nuolta en siinä tohinassa ehtinyt ampua, mutta fiilikset olivat aivan huipussaan. Tätä lisää!
Helpoksi ratsujousiammuntaa ei hyvällä tahdollakaan voi sanoa. Se vaatii valtavasti kehon hallintaa, keskittymistä, kykyä kuunnella hevosta samalla, kun ammut, sekä uskallusta ja luottoa hevoseen. Mutta koska minulla on taustaa sekä ratsastamisesta (mikä on täysin välttämätöntä) että jousiammunnasta, ei se myöskään ole yhtä mahdotonta kuin voisi kuvitella. Osun hevosen selästä tauluun kovemmassakin vauhdissa ja seisominen pörröisellä ratsujousisatulalla on yllättävän helppoa. Tekniikkassani on kuitenkin loputtomasti kehitettävää, tasapainoni on välillä aivan roskaa ja ratsastus on aina ihmisen ja hevosen välistä kommunikaatiota, mikä sujuu välillä hyvin ja välillä hyvin huonosti. Treeniä, treeniä ja aina vain lisää treeniä. Onneksi tämän lajin treenaaminen sattuu olemaan yksi hauskimmista asioista, joita ihminen voi tehdä!
30+ on uusi musta 