Musavideokuvaukset hiukkaskiihdytinlaboratoriossa

Vietimme aviomieheni Joonan kanssa viikonlopun (16.-17.3.2019) Jyväskylän yliopiston hiukkasfysiikan laboratoriossa kuvaamassa musiikkivideota hänen bändilleen Unzymelle. Viikonloppu oli pitkä ja raskas, mutten malta odottaa lopputulosta!

JLehmusjoki_17032019_1058_9931

Minä ja aviomieheni, Unzyme-yhtyeen laulaja ja lauluntekijä Joona Nuutinen, musiikkivideon kuvauksissa Jyväskylän yliopiston hiukkasfysiikan laboratoriossa. Kuva: Joonas Lehmusjoki.

Näyttelen videolla hahmoa nimeltä Amelia Simms, jolla on kuolemaan johtava tauti, I-Pollen Degenerative Disorder (Amelia kuuluu ilmeisesti kasvikuntaan, kun hän kuolee siitepölyn rappeutumiseen). Onneksi Amelian aviomies on johtava tutkija Unzyme Laboratoriossa, joka on kehittänyt Kyborgisaattorin, laitteen, jonka avulla Amelia voidaan pelastaa. Kyborgisaation sivuvaikutuksena Amelia menettää kuitenkin kaikki muistot itsestään ja elämästään.

Kuvauspäivät alkoivat varhain. Heräsin klo 6.30, kävin suihkussa, söin aamupuuron ja aloin meikata. Tein kämpillä vain pohjameikin ja jätin varsinaisen maskeerauksen yliopistolle, koska luvassa oli paljon odottelua.

Ajoimme Jyväskylän yliopiston fysiikan laitokselle Ylistönrinteeseen, jossa meitä vastassa oli tutkija Janne Pakarinen. Jannen tehtävä oli auttaa, vahtia ja neuvoa meitä kuvauksissa, ja hän osoittautuikin viikonlopun aikana todella avuliaaksi kaveriksi! Sen lisäksi, että hän kertoi kysyttäessä laboratorion laitteistosta (sain häneltä henk. koht. esitelmän hiukkaskiihdyttimen toiminnasta), hän myös toteutti mitä ihmeellisimmät toiveemme. Kun Joona ja bändikaverinsa, Unzymen rumpali ja musiikkivideon kuvaaja ja ohjaaja Ville Hoikkala, pyysivät “näyttöä, jota tiedemiehet voisivat tökkiä”, haki Janne jostain monitorin ja laittoi siihen käppyröitä.

sdr

Janne Pakarinen taikoi meille jostain hienon monitorin.

dav

Tein itse hahmoni Amelian meikin. Olin erittäin tyytyväinen lopputulokseen!

Lauantaina keskityimme kuvaamaan kohtauksia kronologisessa järjestyksessä videon alusta alkaen, jolloin hahmoni Amelia oli kuoleman sairas. Koska videon kuvaukset olivat siirtyneet alkuperäisestä aikataulusta viikolla eteen päin, jouduin tekemään meikkini kokonaan itse. En meikkaa arkielämässä juuri lainkaan, joten olin pyytänyt apua kaveriltani Henniltä. Henni selvitti, kuinka ihminen meikataan sairaan/kuolleen näköiseksi, ja opetti meikin minulle. Niinpä aamulla ensi töikseni pyörittelin sudilla mustaa luomiväriä silmieni ympärille laboratorion käytävällä. Täytyy sanoa, että olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen!

Kuvasimme päivän aikana niin monta kohtausta kuin ehdimme. Eniten odottelua aiheutti valojen asettelu. Minut oli teipattu kiinni aitoon (ja perhanan raskaaseen!) Keski-Suomen keskussairaalasta lainattuun tippatelineeseen, jota jouduin kuljettamaan mukanani kaikkialle. Tai ainakin tippapussia. Odotin kuvausten välissä, pidin tauot, söin ja kävin vessassa tippapussi mukanani koko lauantaipäivän ja osan sunnuntaista. Minkä voitte kuvitella olevan lievästi sanottuna rasittavaa.

IMG_0459_DxO

Ottojen välissä oli paljon odottelua. Tippateline kulki minulla koko ajan mukana. Kuva: Joonas Lehmusjoki.

Lauantaina emme vielä päässeet hiukkaskiihdyttimelle, mutta sunnuntaina hetki viimein koitti! Ollessaan toiminnassa hiukkaskiihdytin on tiukasti suljettuna palloksi, mutta kuvauksia varten pallo avattiin ja puolikkaiden väliin laitettiin minulle (tai siis Amelialle) tuoli. Kun vastuustavapautuslomake oli allekirjoitettu ja aviomies oli hellästi avustanut Amelian tuoliin, saattoi kyborgisaatio alkaa!

JLehmusjoki_17032019_1150_9987

Avattu hiukkaskiihdytin ja suihku. Kuva: Joonas Lehmusjoki.

 

rhdr

Hiukkaskiihdyttimen suihku. Kuva: Joonas Lehmusjoki.

Sain istua hiukkaskiihdyttimessä seuraavat pari tuntia. Minua sohittiin lasereilla, jalkoihini heitettiin nestemäistä typpeä, ympärilläni suhisi ja puhisi ja valot välkkyivät. Meinasin saada paskahalvauksen, kun jossain kohtaa käynnistyi hiukkaskiihdyttimen automaattinen jäähdytys, eli nestemäistä typpeä alkoi virrata letkuihin ympärilläni. Tuolissa oli siinä kohtaa “hieman viileää” istua. Parin tunnin istumisen jälkeen (välissä oli onneksi taukoja) kyborgisaatio oli saatettu onnistuneesti päätökseen, Amelia parannettu ja hänen muistinsa pyyhitty puhtaaksi. Ei muuta kuin ylös, ulos ja kohti uutta elämää!

IMG_0484_DxO

Vietin pari tuntia hiukkaskiihdyttimessä istuen. Kuva: Joonas Lehmusjoki.

Koska viikonloppuun sisältyi paljon odottelua, ehdimme ihmetellä mitä kaikkea laboratoriosta löytyi. Eräs lempiasioistani olivat erilaiset äänet laboratorion eri huoneissa/tiloissa. Jossain kohtaa käytävää kuului linnunlaulumainen “tsirp tsirp”. Pari tuntia hiukkaskiihdyttimessä istuessani sain kuunnella taustalla taukoamatta kuuluvaa “tsssk tsssk” -ääntä, joka muistutti vähän rumpusetin lautasia.

Videon tarkkaa valmistumisaikataulua ei kai tiedä kukaan, mutta käsittääkseni se on tarkoitus julkaista kesällä. Odotan mielenkiinnolla lopputulosta, joka tulee sisältämään roppakaupalla Unzymelle tyypillistä tiedemiesmeininkiä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s