China Miévillen Embassytown

Sain juuri luettua loppuun China Miévillen teoksen Embassytown. Ruodimme kirjaa ystäväni Janin kanssa. Seuraavassa tekstissä en esittele kirjan sisältöä tai juonta juuri lainkaan, vaan hyökkäämme Janin kanssa suoraan pohtimaan mitä ja mistä kirja oikeastaan kertoo. Teksti tulee sisältämään spoilereita kirjan alusta loppuun saakka.

Koko kirjan idea ja tiukka ydin on siinä, kuinka ihmeessä pystyisimme ymmärtämään toista, täysin meille vierasta älyä ja ymmärrämmekö oikeasti sittenkään. Kirjan avaruusoliot, ariekeit tai kutsumanimeltä hostit, ovat fyysisesti erilaisia olentoja, joiden ulkomuotoa ei kuitenkaan tarkemmin kuvailla (paitsi että heillä on useampia suita). Kirjan keskiössä ovat älykkyys ja kieli, jotka ovat niin erilaisia kuin ihmismieli, että Embassytownissa elävät ihmiset ovat joutuneet kasvattamaan geneettesesti muunneltuja kaksospareja, lähettiläitä (“ambassadors”), joiden ainut tarkoitus on kommunikoida hostien kanssa. Vaikka lähettiläät  pystyvät ymmärrettävästi puhutaan hostien kanssa hiedän omalla kielellään, ymmärtävätkö nämä kaksi kulttuuria kuitenkaan todella toisiaan?  (“Eivät”, kuuluu Janin vastaus taustalta.)

Eräs juonen kannalta keskeinen hahmo on Avicen aviomies Scile, joka on kielitieteilijä ja syvästi kiinnostunut hostien kielestä (yksinkertaisesti the Language). Scilen tekojen  motiivit jäivät alunperin minulle hieman hämäräksi ja jäin toivomaan että Avice olisi kirjan lopussa avannut enemmän sitä miksi hän sääli Scilea. Janin kanssa keskustellessani aloin kuitenkin ymmärtää häntä hieman paremmin. Scilelle tulee hostien kieltä kohtaan niin voimakas pakkomielle, että se vie hänet mennessään. Hän vastustaa ihmislähtöistä kielen muuttumista niin voimakkaasti, että hän on valmis murhaamaan estääkseen sitä tapahtumasta. Scile näkee, että opettamalla hosteja valehtelemaan ihmiset ovat tuhoamassa koko hostien kielen, kulttuurin ja ajattelutavan. Hostien addiktoiduttua EzRan puheeseen hän ei välitä, vaikka kokonainen hostien sukupolvi sekä kaikki planeetalla olevat ihmiset kuolisivat. Hän on yksinäinen soturi, joka haluaa kielen pysyvän ennallaan ja hostien ajatusmaailman “puhtaana”.

Kirjan lopussa hostissa, jonka Avice on nimennyt Spanish Danceriksi, tapahtuu suuri muutos. Yhtäkkiä, sen lisäksi että hän oppii puhumaan ja ymmärtämään ihmisiä, myös hänen tapansa ajatella muuttuu perustavanlaatuisesti. Yhtäkkiä hän tuntuu olevan Avicen kanssa samoilla aivoaalloilla ja tietävän mitä tämä haluaa ilman että Avicen tarvitsee sitä kertoa. Hän alkaa ajatella kuin ihminen. Minkä Scile nimenomaan halusi estää.

Voimme kysyä menivätkö hostit pilalle vai kehittyivätkö he kommunikaation kehityksen seurauksena uudelle tasolle (eli evolvoituivat). Kuten eurooppalaiset uudessa maailmassa, ihminen menee Arieka-planeetalle ja tuo mukanaan uuden “vitsauksen”, tavan kommunikoida ja ajatella, joka tuhoaa kokonaan olemassa olevan kulttuurin.

Kirjassa esiintyy muutenkin taustateemana ympäristön hyväksikäyttö seurauksista välittämättä. Bremen, Embassytownin “keskushallinto”, luo omat lähettiläät voidakseen ottaa planeetan haltuunsa. Tietenkään he eivät voineet tietää, että eriparisen lähettilään puhe humalluttaisi hostit, mutta heidän toimintansa motiivina oli puhtaasti ahneus.

Ja mitä ihmettä tapahtui Ehrsul-nimiselle androidille? Mikä jäi hänen osakseen ja miksi hän vain katosi? Häntä esitettiin ihmismäisenä Avicen parhaana ystävänä, jonka kanssa tämä juoruili ja joka mm. sisusti kotinsa mielyttääkseen ihmisiä jotka kävivät hänen luonaan kylässä. Hänestä tulee mieleen Blade Runner 2049:n JOI, joka vaikuttaa äärimmäisen ihmismäiseltä, mutta on lopulta kuitenkin vain tekoäly, joka on luotu miellyttämään omistajaansa. Tarinan edetessä Avicelle paljastuu, että Ehrsulilla oli koko ajan myös muita parhaita ystäviä, eikä heidän ystävyytensä ollutkaan millään lailla ainutlaatuista. Toivoin, että Ehrsulin androidin sielunelämää olisi avattu enemmän, mikä olisi hyvin sopinut kirjan teemaan.

Embassytown ei ole täydellinen kirja. Se jättää joitakin kysymyksiä häiritsevästi auki ja siitä olisi mielestäni paikoitellen voinut hieman karsia tekstiä (kuten Ehrsulin hahmon kokonaan, koska öö…?). Mutta enpä ole pitkään aikaan lukenut kirjaa, joka herättää niin paljon ajatuksia. Toivon, että joku rohkea ja taitava kääntäjä ottaisi Mievillen tuotannon suomentamisen haasteekseen, jotta saisimme nauttia hänen teoksiaan myös suomeksi!