Aikaansaamisesta ja armollisuudesta

Blogini nimi on 30+ on uusi musta, koska koen monella tapaa heränneeni eloon vasta kolmekymppisenä. Nuorempana unelmoin vaikka ja mistä, mutta en tahtonut saada juuri mitään aikaiseksi. Keksin tekosyitä ja vain odotin ja odotin päivää jolloin asiat mystisesti tapahtuisivat. Tai että olisin hyvä tai suosittu tai kaunis tai mitä sitä nuorena ikinä odottaakaan. Ei sillä ettenkö olisi edelleen aivan käsittämättömän saamaton joissakin asioissa, kuten nyt vaikkapa uusien reseptien kokeilussa. Joku raja kivojenkin asioiden suorittamisessa täytyy olla! Mutta monien muiden asioiden kohdalla olen 30 vuotta täytettyäni luopunut tekosyistä ja odottamisesta. Samalla olen tiputtanut rimoja ja muuttunut armollisemmaksi itseäni kohtaan. Ja jotenkin kummasti olen onnellisempi kuin koskaan!

Moni varmasti tunnistaa itsessään sen ajatuksen, ettei mitään kannata tehdä, ellei siinä ole hyvä. Ei kannata kirjoittaa jossei osaa kirjoittaa. Ei kannata laulaa jossei osaa laulaa. Ei kannata tanssia/piirtää/uida/ommella jossei osaa tanssia/piirtää/uida/ommella. Jne. Ikuinen kehä tekemättömiä asioita, koska ei heti ole hyvä. Noh, vanhemmaksi tulemisessa on se hieno puoli, että pikkuhiljaa lakkaa välittämästä. Ja samalla alkaa tehdä asioita ihan vain itsensä takia. Koska se on kivaa!

Vuoden alussa palasin scifin kirjoittamisen pariin, mitä en ole tehnyt sitten lukion. Ensimmäinen novellini, Veljen etsintä, julkaistiin lokakuussa Kosmoskynän verkkolehdessä. Nyt työstän suurella innolla uutta novelliani lapsuudenystäväni avustuksella. Hän sattuu näppärästi olemaan hiukkasfysiikan tohtori. Ja voi että nautin kirjoittamisesta, vaikka suomen kieleni on varmasti edelleen kökköä ja jouduin vähän aikaa sitten googlettamaan mitä sana “kapulakieli” oikeasti tarkoittaa. Myös tämän blogin pitäminen on vaatinut minua luopumaan ajatuksesta, että minun pitäisi saavuttaa jotain erikoista pitääkseni blogia. Höpöhöpö, kunhan kirjoitan ja se lukee jota kiinnostaa.

true survivor

True Survivor. Ihan joka ainut nuotti ei välttämättä osunut kohdalleen.

Kuluneena vuonna olen esiintymiskammostani huolimatta laulanut kolmessa eri yhteydessä karaokea. Japanissa 4 tuntia karaokekopissa oli minulle ehdottomasti koko reissun kohokohta! Ja vaikka viimeisin vetoni, David Hasselhoffin True Survivor kahdelta aamuyöllä Helsinki Priden naistenbileissä, jättikin melkoiset traumat, voin edes sanoa laittaneeni itseni likoon. Rakkaan ystäväni Tiitin sanoin, “Ei hätää [jossei nuotti osu kohdalleen]. Nuotin molemmilla puolilla on runsaasti tilaa!” Kiitos ja anteeksi!

Myönnän olevani jossain määrin tämän päivän elämyshakuinen ihminen, mutta kieltäydyn pyytämästä sitä anteeksi. Tuijotin nuorempana aivan riittävästi kattoon ja olin onneton. Koen, että nyt on aika nauttia elämästä!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s