Elämä Kouvolassa on lähtenyt rullaamaan vauhdikkaasti. Töissä en joudu kyselemään työkavereilta enää niin paljon neuvoa, vaan osaan tehdä ison osan työtehtävistäni jo ihan itse. Vapaa-aikaani täyttävät liikunta, rattoisat illat kavereiden kanssa ja taustalla letkeästi soljuva jazz-musiikki. Mitä ihmettä, eikö Kouvolassa olekaan harmaata ja ankeaa?
Maria opetti minua pyörittämään poita. En ollut siinä edes huono!
Kesällä pyrin viettämään mahdollisimman paljon aikaa ulkona liikkuen, koska en ollut vielä ehtinyt tutustua kovin moneen uuteen ihmiseen. Kävelin metsässä, kävin puistojumpissa, pyöräilin ja uin. Kävin työkaverini kanssa melomassa Kymijoella. Tankotanssikurssilla tutustuin toiseen Kouvola-kaveriini Jaanaan, jonka kanssa olemme siitä lähtien harrastaneet yhdessä liikuntaa. Kesällä joogasimme ensin muiden ulkoilijoiden ihmetykseksi puistossa, jonka jälkeen menimme vielä uimaan. (Ensimmäinen Kouvola-kaverini) Maria puolestaan särki hieman sydäntäni (hyvällä tavalla) nimeämällä keskiviikon Jenny-päiväksi. Kuinka ihmiset, jotka on tuntenut vain melko lyhyen ajan, voivatkin tehdä niin onnelliseksi!
Jaanan ja Marian kanssa istumassa iltaa Betonyssa.
Suurin muutos tapahtui kuitenkin Ropeconissa, jossa kerroin kaikille etsiväni kouvolalaisia nörttejä. Satuin sanomaan sen juuri oikealla hetkellä ääneen, sillä lähellä seisonut kaunis nuori nainen kääntyi ympäri: “Kouvolalaisia!?” Siten tutustuin Piritaan, joka oli juuri kokoamassa porukkaa säännöllisiä lautapeli-iltoja varten. Juuri mitä olin kaivannut!
Ensimmäiset viikot kokoonnuimme Piritan luona. Pirita leipoi ihania herkkuja ja pelasimme pelejä kuten Bears vs babies ja Exploding kittens. Tutustuin kertaheitolla joukkoon uusia ihmisiä, joista yksi oli Julle. Julle kertoi etsivänsä ihmisiä kämppiksiksi yhteiseen asuntoon. Olin miettinyt kimppa-asumista Kouvolassa, jotta en olisi yksinäinen, mutta en kokenut olevani siihen vielä valmis.
Bears vs babies.
Bongasin netistä sattumalta ilmoituksen kivannäköisestä isosta neliöstä aivan Kouvolan ydinkeskustan liepeillä. Sanoin Jullelle, että mikäli hän saisi hankittua meille kyseisen asunnon, voisin muuttaa siihen. Kannattaa varoa sanojaan, koska me todellakin saimme asunnon! Yhtäkkiä olin muuttamassa yhteen kahden nuoren miehen kanssa, joista toisen olin tavannut paria kuukautta aikaisemmin ja toista (Tuukkaa) en vielä kertaakaan.
Aloimme hiljalleen poikien kanssa tehdä uudesta asunnostamme kotia. Ripustimme tauluja seinälle ja verhoja ikkunoihin, siivosimme yhdessä, hankimme television josta katsoa tv-sarjoja ja elokuvia. Pidimme peli-iltoja meillä ja kutsuimme muutenkin kavereita kylään. Järjestimme tuparit.
Ensimmäinen uudesta telkkarista yhdessä katsottu elokuva oli Voi veljet, missä lienet.
Olen Jullen ja Tuukan kanssa asuessani saanut elämääni juuri sitä yhteisöllisyyttä, jota olen jo pidemmän aikaa kaivannut. Helsingissä minua raivostutti tapaamisten sopimisen vaikeus ja pitkät matkat kavereiden luo. Kun Helsingissä yrittää nähdä kavereitaan, katsotaan kalenterista aika kuukauden päähän. Kouvolassa näen kavereitani joka viikko, joskus monta kertaa viikossa, ja yhteisten menojen sopiminen on helppoa. Meille on muodostunut kaikenlaisia yhteisöllisiä ajanvietteitä, “rutiineja”, kuten peli-illat ja sarjojen katselu. Kouvolassa käyn ainoastaan salilla yksin, muuten liikunnastakin on tullut sosiaalista tekemistä. Ja kun päätin tuoda minulle tärkeän konseptin, sosiaalisen kirjoittamisen, Helsingistä Kouvolaan, saapui ensimmäiseen kirjoitusiltaan melkein koko Kouvolan kaveripiirini! Ja tässä sitä nyt näpytellään isolla porukalla rivissä sohvalla, kukin oma läppäri sylissään.
Ikävöin toki kovasti Helsinkiä ja ystäviäni siellä. Toivoisin voivani elää Helsingissä yhtä sosiaalisesti helppoa elämää kuin Kouvolassa. Mutta täällä kun nyt ollaan näillä näkymin vielä seuraavat 1,5 vuotta, niin aion todellakin viihtyä näiden ihmisten seurassa niin paljon kuin mahdollista.
30+ on uusi musta 