Joskus keväällä minuun iski vietävä himo pelata erilaisia scifi-pelejä. Päätin käydä läpi kaikki avaruusteemaiset pakohuonepelit mitä pääkaupunkiseudulta löytyy. Harmikseni Escape Room Helsingin Space Bound on lopetettu, joten varsinaisia pakohuoneita ei löytynyt kuin yksi, Room Escapen Out of Mars. Sen lisäksi Escape Room Helsingillä on VR-peli nimeltä Cosmos. Ja ei kun kokoamaan omaa nörttimiehistöä!
Cosmokseen mahtuu mukaan korkeintaan neljä pelaajaa. Saimme jokainen omat VR-lasit, jotka päähän laitettuamme siirryimme erikoisvarustettuihin Avatar-kehoihin kaukaiselle avaruusasemalle. Meillä oli tunti aikaa sulkea Maata uhkaava portaali pimeään materiaan. Kuten pakohuonepelit yleensä, myös tämä alkoi melkoisella sekoilulla kun yritimme selvittää mitä ihmettä meidän pitää tehdä. Neljän nörtin voimin onnistuimme kuitenkin ratkomaan tehtävän toisensa jälkeen ja selvisimme pelistä neljässäkymmenessä minuutissa. Maailma pelastettu!
Cosmoksen pelitietokoneella oli selvästi täysi työ pyörittää neljän hengen VR-peliä. Grafiikat olivat melko yksinkertaisia, jopa kökköjä, ja avatarin ohjaus oli melko buginen. Tehtävät olivat lisäksi minun makuuni liian helppoja (vaikeustaso 2/5) ja niitä oli liian vähän. Odotin isompia haasteita ja pidempää tarinaa. Lopulta pelissä parasta oli se, kun pelin ratkaistuamme saimme vielä seikkailla avaruudessa ja kaverini päättivät lähteä lätkimään ja jättää minut kuolemaan hapenpuutteeseen. Aitoja tosiystäviä minulla! Pelin vetäjäkin nauroi katketakseen.

Maailma pelastettu Cosmos VR-pelissä. Jonka jälkeen Jenny hylättiin yksin avaruuteen. Love you too guys!
Joten kyllä, minulla oli Cosmoksessa ystävieni kanssa hauskaa, mutta kokemus ei mielestäni ollut hintansa (110€) arvoinen. Hieman vähemmän ronkeli scifi-seikkailun ystävä viihtyy kuitenkin varmasti!
Out Of Mars oli puolestaan klassinen pakohuone, jossa meidät (fyysisesti, ei vain virtuaalisesti) suljettiin Marsin kamaralla olevalle salaiselle asemalle. Laukaisimme sisään astuessamme vahingossa aseman hälytysjärjestelmän ja itsetuho käynnistyi. Meillä oli 60 minuuttia aikaa löytää koodi, jolla pääsimme pakenemaan asemalta.
Olimme jälleen neljän nörtin voimin ratkomassa tehtäviä. Kuten monissa aikaisemmissa pakohuoneissa, en todellakaan olisi yksin keksinyt ratkaisuja kaikkiin tehtäviin. Kannattaa siis valita miehistönsä huolella! Meidän poppoomme, Pienet vihreät miehet, pääsi annetussa ajassa ulos. Jokunen hassu minuutti saattoi jäädä ylikin.

Pienet vihreät miehet pääsivät pakenemaan Marssista!
Out of Mars oli yksi parhaista tähänastisista pakohuonekokemuksistani! Lavastukseen oli panostettu, avaruusaseman tunnelma oli läsnä, tehtävät olivat sopivan haastavia, enkä todellakaan ollut varma ehtisimmekö ratkoa kaikki tehtävät ajoissa. Suosittelen Out of Mars -peliä avaruusseikkailuja janoaville, joilla on jo aikaisempaa kokemusta pakohuoneista.