Seikkailuja avaruudessa

Joskus keväällä minuun iski vietävä himo pelata erilaisia scifi-pelejä. Päätin käydä läpi kaikki avaruusteemaiset pakohuonepelit mitä pääkaupunkiseudulta löytyy. Harmikseni Escape Room Helsingin Space Bound on lopetettu, joten varsinaisia pakohuoneita ei löytynyt kuin yksi, Room Escapen Out of Mars. Sen lisäksi Escape Room Helsingillä on VR-peli nimeltä Cosmos. Ja ei kun kokoamaan omaa nörttimiehistöä!

Cosmokseen mahtuu mukaan korkeintaan neljä pelaajaa. Saimme jokainen omat VR-lasit, jotka päähän laitettuamme siirryimme erikoisvarustettuihin Avatar-kehoihin kaukaiselle avaruusasemalle. Meillä oli tunti aikaa sulkea Maata uhkaava portaali pimeään materiaan. Kuten pakohuonepelit yleensä, myös tämä alkoi melkoisella sekoilulla kun yritimme selvittää mitä ihmettä meidän pitää tehdä. Neljän nörtin voimin onnistuimme kuitenkin ratkomaan tehtävän toisensa jälkeen ja selvisimme pelistä neljässäkymmenessä minuutissa. Maailma pelastettu!

Cosmoksen pelitietokoneella oli selvästi täysi työ pyörittää neljän hengen VR-peliä. Grafiikat olivat melko yksinkertaisia, jopa kökköjä, ja avatarin ohjaus oli melko buginen. Tehtävät olivat lisäksi minun makuuni liian helppoja (vaikeustaso 2/5) ja niitä oli liian vähän. Odotin isompia haasteita ja pidempää tarinaa. Lopulta pelissä parasta oli se, kun pelin ratkaistuamme saimme vielä seikkailla avaruudessa ja kaverini päättivät lähteä lätkimään ja jättää minut kuolemaan hapenpuutteeseen. Aitoja tosiystäviä minulla! Pelin vetäjäkin nauroi katketakseen.

Maailma pelastettu Cosmos VR-pelissä. Jonka jälkeen Jenny hylättiin yksin avaruuteen. Love you too guys!

Joten kyllä, minulla oli Cosmoksessa ystävieni kanssa hauskaa, mutta kokemus ei mielestäni ollut hintansa  (110€) arvoinen. Hieman vähemmän ronkeli scifi-seikkailun ystävä viihtyy kuitenkin varmasti!

Out Of Mars oli puolestaan klassinen pakohuone, jossa meidät (fyysisesti, ei vain virtuaalisesti) suljettiin Marsin kamaralla olevalle salaiselle asemalle. Laukaisimme sisään astuessamme vahingossa aseman hälytysjärjestelmän ja itsetuho käynnistyi. Meillä oli 60 minuuttia aikaa löytää koodi, jolla pääsimme pakenemaan asemalta.

Olimme jälleen neljän nörtin voimin ratkomassa tehtäviä. Kuten monissa aikaisemmissa pakohuoneissa, en todellakaan olisi yksin keksinyt ratkaisuja kaikkiin tehtäviin. Kannattaa siis valita miehistönsä huolella! Meidän poppoomme, Pienet vihreät miehet, pääsi annetussa ajassa ulos. Jokunen hassu minuutti saattoi jäädä ylikin.

Pienet vihreät miehet pääsivät pakenemaan Marssista!

Out of Mars oli yksi parhaista tähänastisista pakohuonekokemuksistani! Lavastukseen oli panostettu, avaruusaseman tunnelma oli läsnä, tehtävät olivat sopivan haastavia, enkä todellakaan ollut varma ehtisimmekö ratkoa kaikki tehtävät ajoissa. Suosittelen Out of Mars -peliä avaruusseikkailuja janoaville, joilla on jo aikaisempaa kokemusta pakohuoneista.

Takaisin tangolle

Tammikuussa 2013 vesimies sujui vielä hyvin. Kuvan otti Saara Järvelä.

Olin innokas tankotanssiharrastaja vuosina 2011-2013. Alku oli tietenkin vaikea, olenhan aina ollut sekä jäykkä että kömpelö, mutta onnistumisen riemu oli sitäkin suurempi, kun opin uusia vaikeita liikkeitä. Harrastin samaan aikaan kiipeilyä, ja totesin näiden kahden lajin olevan erinomaisesti toisiaan täydentävä kombo, etenkin kun kiipeillessä rakastin negatiivisia reittejä ja kattokahvoista roikkumista. Olinkin tuolloin melkoinen lihaskimppu!

Kesällä 2013 putosin käteni päälle (muualla kuin tankotanssiessa) ja vasen olkapääni meni sijoiltaan. Siihen loppuivat fyysisesti haastavat urheilulajit vuosiksi ja ahkera ja pitkäjänteinen olkapäätreeni alkoi. Kerran kävin kokeilemassa niin seinäkiipeilyä kuin tankotanssiakin, mutten kokenut olkapääni olevan vielä valmis niin kovaan rasitukseen.

Helmikuussa 2015 olkapää kesti jo ongelmitta perhosen, mutten silti kokenut olevani vielä valmis palaamaan tangolle. Kuvan otti Terhi Salokangas.

Syksyllä 2017, reilu 4 vuotta onnettomuuden jälkeen, minusta alkoi vihdoin tuntua siltä, että olkapääni kestäisi kaiken tankotanssin aiheuttaman rasituksen. Toivoin perheeltäni joululahjaksi lahjakorttia Pole4fitille ja selätettyäni vuodenvaihteen jälkeen iskeneen influenssan varasin vihdoin ensimmäisen ykköstason tankotunnin.

Koska minulla oli aiemminkin ollut taukoja tankotanssista, oletin paluun tangolle sujuvan melko helposti. Pyörähdykset ilokseni luonnistuivatkin hyvin ja näyttävästi, ryhti pysyi hyvänä ja varpaat suorina. Sen sijaan kiipeäminen ja tangolla istuminen eivät sujuneet niin hyvin kuin toivoin. Tässä välissä lienee hyvä mainita, että tankotanssi sattuu. Se sattuu ja paljon! Tangolla pysyminen perustuu tangon ja ihon väliseen kitkaan. Tottumattomalle iholle tuo kitka tuntuu (lähes) sietämättömältä kivulta. Lisäksi esimerkiksi kiivetessä jalat pitää rutistaa tiukasti tangon ympärille, mikä itselläni koskee niin maan vietävästi jalkapöytiin. Vuosien tauon jälkeen kaikki se ihon parkkiintuminen, jonka olin aikaisemmin hankkinut, oli täysin poissa. Niinpä vaikka tiesin kuinka liikkeet tehdään, tuntui niiden teko yhtä kivuliaalta kuin ensimmäistä kertaa harrastusta aloittaessani.

Käytyäni muutamalla ykköstason tunnilla varasin pari vapaata treenikertaa voidakseni harjoitella kaikessa rauhassa aikaisemmin oppimaani ja totuttaakseni nahkaani uudelleen tankoiluun. Olo todellakin oli kuin norsulla posliinikaupassa! Monet liikkeet sujuivat hyvin, toiset eivät lainkaan. Eikä vanha takanojakammo ollut kadonnut mihinkään.

Malttamaton kun olen, siirryin hyvin nopeasti ensin tasolle 1/2 ja sitten 2. Kakkostason tunneilla en todellakaan pystynyt aina kaikkeen, mutta mieluummin yritän ahkerasti vaikeita juttuja ja epäonnistun kuin tylsistyn kuoliaaksi ykköstason tunneilla. Koleilin myös ensimmäistä kertaa Coreo-tunteja, joissa tehdään koreografioita musiikkiin ja joissa pääpaino on enemmän lattialla kuin tangolla työskentelyssä. Ja taas olin se kömpelö norsu posliinikaupassa, polvet aivan mustelmilla!

Sain erään hienoimmista tankoilukokemuksistani 25.4.2018, kun pääsin tankotanssin nelinkertaisen maailmanmestarin ja idolini Oona Kivelän pitämälle tankotunnille. Tunnilla Oona opetti ennen kaikkea flow’ta, jolla liikkeitä yhdistetään sulavasti toisiinsa näyttävän esityksen aikaansaamiseksi. Se poikkesi paljon etenkin alkeistason tunneista, joilla keskitytään perusliikkeiden opetteluun. Olin yksi tunnin vähiten kokeneista osallistujista, mikä aiheutti tietenkin pieniä haasteita, mutta Oona oli niin iloinen ja tsemppaava opettaja, että yritin kaikkea täysillä! Ja tulevana perjantaina saan ilokseni uuden tilaisuuden päästä Oonan oppiin!

Pole Flow with OonaK @ Vertical Club 25.4.2018.

Olen hiljalleen hyväksynyt sen tosiasian, että jäykkyyteni tulee aina rajoittamaan tankotanssimistani. Vanhoista kokemuksistani huolimatta joudun tekemään todella paljon töitä oppiakseni tankotanssin uudelleen ja ylittääkseni vuosientakaisen itseni. Suorittaja kun olen, haluaisin olla aina heti hyvä kaikessa. Olen joutunut nöyrtymään sen tosiasian edessä, että mikäli haluan tätä lajia harrastaa, saatan ajoittain (tai usein) olla se norsu posliinikaupassa. Ja se on ihan okei! Olen asettanut tavoitteekseni ensin päästä tasolle, jolla aikaisemmin olin, ja sen jälkeen mennä pidemmälle. Kuten esiintymisjännityksestä kertovassa merkinnässäni jo lupailin, tähtäimessäni on kehittyä niin hyväksi, että voin esiintyä ihmisten edessä. Se tulee vaatimaan ahkeraa ja pitkäjänteistä treenaamista, mutta sitä en pelkää!