Kuten aikaisemmassa merkinnässäni kirjoitin, harrastin lapsena ratsastusta useita vuosia. Lukion ja etenkin lapsuuden kotikunnastani Joutsenosta pois muuton myötä ratsastus jäi, mutta kaipasin usein takaisin hevosen selkään. Jossain kohtaa, en edes tiedä milloin tämä tapahtui, aloin unelmoida varsinkin islanninhevosilla ratsastamisesta. Jostain syystä se tuntui kuitenkin aina kalliilta ja kaukaiselta unelmalta. Niinpä en vuosiin tehnyt asian eteen mitään.
Noin vuosi sitten (syksyllä 2016) keksin, että mieheni perheen kotikunnassa Vesannolla sijaitsi islanninhevostalli, Rytsyretket. Tallin nettisivuilta selvisi, että heillä oli kahden tunnin maastoretki kalenterissa juuri silloin kun olimme Vesanolle menossa, ja varasin heti itselleni paikan tuolta retkeltä. Olin vihdoin pääsemässä toteuttamaan erästä pitkäaikaista haavettani!
Lauantaina 10.9.2016 hetkeni koitti viimein. Ajoimme tallin pihaan, jossa minua odotti ratsuni, tumma islanninhevosruuna Nasi.
Pääsin laittamaan Nasin kuntoon alusta asti itse. En ollut hoitanut hevosia lainkaan noin 15 vuoteen. Hieman arkailin, mutta melko hyvin kaikki tuli vanhasta lihasmuistista. Harjaaminen, kavioiden putsaus, satulointi ja suitsien laitto. Sain toki tarvittaessa apua tallin henkilökunnalta. Ja sitten ei muuta kuin selkään!
Lähdössä metsäretkelle Nasin selässä. Kuvaaja Joona Nuutinen.
Ratsastimme kaksi tuntia metsäpoluilla ja pellonlaidoilla. Käyntiä, ravia, laukkaa ja pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni kokeilemaan myös islanninhevosten omaa askenllajia, tölttiä. Töltti on erittäin tasainen ja ratsastajalle miellyttävä askellaji ja Nasin töltti oli erittäin pehmeä. Nasi tosin oli ilmeisesti nälkäinen, koska se naposteli aina tilaisuuden tullen koko retken ajan. Tykkäsin kuitenkin retkestä kovasti ja odotin innolla koska pääsisin uudestaan issikan selkään!
Koko talven 2016-2017 jouduin odottamaan, mutta toukokuussa 2017 unelmani toteutui vielä täydellisemmin, kun pääsin aidolle issikkaretkelle Islannissa! Matkustimme Islantiin ystäväni Heinin kanssa. Matka ansaitsee kokonaisen oman blogimerkintänsä, mutta minulle henkilökohtaisesti yksi matkan tärkeimpiä kohokohtia oli islanninhevosten näkeminen ja niillä ratsastaminen!
Varasin issikkaretken Ishestar-nimiseltä tallilta. Meille järjestettiin bussikuljetus tallille, jossa meille kerrottiin islanninhevosella ratsastamisen perusteet, jaettiin varusteet ja annettiin valmiiksi satuloidut hevoset. Sain ratsukseni Sulonin, joka kuulemma saattoi olla joskus hieman omapäinen. “Hieman”.
Minä ja ratsuni Sulon, jonka vetäjämme raahasi pusikosta kuvattavaksi.
Tähän mennessä olin onneksi tottunut jo nälkäisiin issikoihin. Sulon nimittäin karkasi puskaan syömään jokaisen tilaisuuden tullen. Sulon ei myöskään joko suostunut tölttäämään tai osannut (tai minä en osannut antaa sille riittävän selkeitä apuja), sillä se ravasi koko puolitoistatuntisen retken ajan, kun oli tarkoitus töltätä.
Tätä retkeä en voi kovin avosydämin kehua. Vaikka puitteet olivat erinomaiset, oli retki pelkkä turisteille järjestetty possujuna, jossa emme päässeet juuri lainkaan tutustumaan hevosiin tai oikeasti harjoittelemaan issikoilla ratsastamista. Kuljimme jonossa käyntiä, tölttiä/ravia, käyntiä, tölttiä/ravia puolitoista tuntia. Emme laukanneet, vaikka olimme porukka, jossa kaikki olivat edes jossain määrin kokeneita ratsastajia. Lopuksi palasimme talliin, nousimme selästä ja meidät sullottiin melkein saman tien takaisin bussiin. Karkasin hetkeksi nappaamaan muutaman valokuvan hevosista ennen lähtöä.
Pusu retken jälkeen. ❤
Islannista palattuani tutustuin pääkaupunkiseudun issikkatalleihin ja varasin seuraavan retken Espoossa sijaitsevalta tallilta nimeltä Fageräng. Fageräng on melko pieni ja mielestäni erittäin helpostilähestyttävä talli, jossa hevoset ovat sympaattisia ja persoonallisia ja henkilökunta erittäin mukavaa ja auttavaista. Ensimmäiselle issikkaretkelleni Fagerängissä sain hopeaharjaisen Silfrin, joka on hieman hitaan puoleinen, mutta mukava ratsastaa. Tällä kertaa pääsin ratsastamaan kaikkia askellajeja ja laukkasimme mansikkapellon viertä niin että tukka hulmusi ja mansikanpoimijat vilahtivat ohi.
Silfrin selässä aurinkoisessa metsässä.
Olen käynyt Fagerängin issikkaretkillä pari kertaa kuukaudessa koko kesän ja syksyn. Issikoilla on ihanan helppo ratsastaa ja koen metsäretket paljon mieluisampana kuin kentällä ympyrää pyörimisen. Kokeilen välillä muita talleja ja kenttätunteja, mutta ihania issikkaretkiä metsässä ei kyllä voita mikään!
Tällä hetkellä suunnittelen useamman päivän (3-5) pituista issikkavaellusta Islannissa. Pitkät vaellukset ovat todella kalliita, mutta uskon niiden antavan paljon enemmän kuin puolentoista tunnin turistipossujuna yksitoikkoisessa maastossa tallin lähellä. Tahdon päästä läheisempään yhteyteen hevosten kanssa Islannin karuissa maastoissa! Unelma, jossa riittää ammennettavaa.
30+ on uusi musta 