Treeniangsti

Vaikka miten rakastaa liikuntaa, niin joskus se iskee meihin kaikkiin, nimittäin hillitön treeniangsti ja väsymys. Töiden jälkeen ei tahdo tehdä mitään muuta kuin kaatua sohvalle ja ottaa päikkärit. Urheileminen ei vaan kerta kaikkiaan kiinnosta! Salille meno kaikkein vähiten. Pari vuotta sitten keväällä negaatiot salille menoa kohtaan olivat niin vahvat, että ajatuskin salille menosta v*tutti ja rankasti. Osasyynä angstiin pidän Fitness24/7:n kertakaikkisen surkeaa omaa radiokanavaa, joka suoltaa treenaamiseen täysin sopimatonta tuubaa. Mutta yleistä väsymystä ei pidä myöskään väheksyä treeniangstin aiheuttajana.

Mitä sitten tehdä, kun treeniangsti iskee, ettei liikunta aivan kokonaan jäisi? Oma ratkaisuni on kevyt/pehmeä/lempeä liikunta, liikkuminen tavalla joka ei tunnu liikunnalta ja/tai liikunta kavereiden kanssa. Kun pumppaaminen ei kiinnosta voi aina lähteä vaikka melomaan. Tai kaverin kanssa puistoon joogaamaan. Ehkä naapurisi koira kaipaa ulkoilutusta? Vai kutsuuko kaveri mukaan kiipeilyseinälle?

Tässä vielä minun eniten käyttämäni kikat:

– Kävely/retkeily/vaellus metsässä. Aina ei tarvitse mennä täysiä. Vedä sisään puhdasta ilmaa ja nauti hiljaisuudesta!
– Ratsastus. Itselläni ratsastuksen ensisijainen tarkoitus ei ainakaan ole liikunta, se nyt vaan on pirun kiva harrastus! Mutta yllättävän raskas. Olen useamman kerran joutunut ratsastustunnin jälkeen pesemään kaikki vaatteet takkia myöten, koska ne ovat haisseet niin vahvasti hielle.
– Uiminen. Siitä ei pääse mihinkään, rakastan uimista ja se on yksi tehokkaimmista liikuntalajeista. Etenkin talvella uimahallissa käyminen rentouttaa niin maan perhanasti! Jos on vaikeuksia motivoida itseään lähtemään uimaan, sovi uintitreffit kaverin kanssa. Pakko mennä, kun kerran lupasit!
– Puistojumppa. Helsingin kaupungin tarjoamat ilmaiset puistojumpat ovat pelastaneet minut kerran jos toisenkin, kun treeni-into on ollut nollassa. Minun ei ole tarvinnut muuta kuin raahautua paikalle, ohjaaja on hoitanut ajattelemisen puolestani.
– Jooga omassa olohuoneessa/laiturilla/puistossa kaverin kanssa. En pitkään välittänyt tippaakaan joogasta, mutta jossain kohtaa tykästyin flow-joogaan, koska se on riittävän dynaamista ja menevää minulle. Uusin YouTube-kanavasuosikkini on Floating Yoga School, josta löytyy eripituisia flow-harjoituksia kymmenestä minuutista yli tunnin harjoituksiin.
– Sulkapallo. Kaverin kanssa voi läiskiä menemään tosissaan tai vähemmän tosissaan.
– Tanssiminen. Olen harrastanut afro-tanssia epäsäännöllisen säännöllisesti jo varmaan kymmenen vuoden ajan. Se on minulle täydellinen keino rentoutua ja avata hartioiden jumituksia. Lisäksi olen tanssinut mm. charlestonia ja bollywoodia. Ei lajilla niin väliä, tanssiminen on loistavaa kuntoilua ja siitä tulee käsittämättömän hyvä fiilis!

Flow-joogaa olohuoneessa kaverini Annun ja Papu-koiran kanssa.

Laamavaellus Nuuksiossa

Joku on saattanut jo lukea niin riveiltä kuin rivien välistäkin että rakastan luonnossa liikkumista ja eläimiä. Lisäksi innostun helposti kaikesta uudesta ja jännittävästä. Voitte siis kuvitella reaktioni, kun bongasin kaverini Facebook-päivityksestä tilaisuuden mennä laamavaellukselle. Siis LAAMAVAELLUKSELLE! Pulkkilassa sijaitseva laamatila nimeltä Hutko (www.hutko.fi) järjestää vaelluksia, joissa jokainen saa oman laaman talutettavakseen. Eihän tuollaista voi jättää kokematta!

Varasin heti siltä istumalta paikan elokuun vaellukselle Nuuksioon. Homma toimii niin, että voit tutustua laamoihin sivulla http://www.hutko.fi/hutko/laamat/, jonka jälkeen valitset ajankohdan varauskalenterista ja varaat itsellesi parhaiten sopivan laaman. Valitsin Pajun, koska se on todella persoonallisen näköinen ja vilkasluonteinen. Tykkään menosta ja meiningistä! Kerroin suunnitelmistani ystävälleni Tiitille, koska tiesin hänen syttyvän ideasta välittömästi. Myös Tiiti varasi siltä istumalta oman laaman.

Ajoimme innokkaina Nuuksion Kattilaan sunnuntaina 27.8.2017. Niityllä aitaan sidottuna meitä odottikin jo joukko laamoja. Ne suhtautuivat meihin vielä melkoisella varauksella, mutta intoa selvästi riitti sekä meissä että laamoissa.

Aluksi meille kerrottiin lyhyesti laaman käsittelystä ja lähdimme sitten heti matkaan. Alusta lähtien oli selvä, ettei tämä tulisi olemaan siistiä jonossa kulkemista. Laamat poukkoilivat menemään miten sattuu, pysähtelivät syömään ja ihmettelemään, pyrähtelivät ja sinkoilivat. Ja haukkuva corgi pusikossa, se se vasta pelottava olikin, äkkiä pomppimaan sinne tänne! Vastaantulijoilla riitti ihmettelemistä, kun suuri joukko ihmisiä oli sunnuntaikävelyllä laamojen kanssa. Joka ainut nappasi heti puhelimen esiin ja otti kuvia.

Kävelimme muutaman kilometrin matkan Saarilammen nuotiopaikalle. Sidoimme laamat kiinni halkoliiteriin, kuvasimme ja rapsuttelimme ja siirryimme sitten nuotiopaikalle syömään eväitä, jotka sisältyivät retken hintaan. Meille tarjottiin voileipiä, makkaraa tai vihiksiä, kahvia, teetä, kaakaota, vaahtokarkkeja ja Oreo-keksejä. Kaikki oli todella hyvää ja laamojen omistaja Anu Koivisto kertoi meille hauskoja faktoja ja kertomuksia eläimistään.

Kävelimme takaisin Kattilaan samaa tietä mitä olimme tulleet. Paju oli jo vähän rauhallisempi vaelluskaveri, mutta iloiset pyrähdykset jatkuivat loppuun saakka ja juoksin välillä innolla mukana.

Laamavaellus oli juuri niin antoisa kuin osasin unelmoida! Laamat ovat ihania retkikavereita, eikä niiden kanssa koheltaessa voi kuin nauraa. Sielu sai lepoa koko rahalla, ja ruumiskin sai siinä sivussa liikuntaa 7-8 kilometrin kävelyn verran. Suosittelen Hutkon laamavaellusta lämpimästi kaikille karvaturvista pitäville!

 

Jumppaohjaajana Worldconissa

Olen ollut himoliikkuja noin 16-vuotiaasta saakka. Kun minulle pari vuotta sitten tarjoutui tilaisuus ohjata entisellä työpaikallani niska-hartiajumppaa, tartuin tilaisuuteen välittömästi. Se olikin yksi parhaista duuneista, mitä minulla on koskaan ollut. Sen jälkeen olen useita kertoja pohtinut ryhmäliikuntaohjaajan tutkinnon hankkimista. En haluaisi toimia kokoaikaisena jumppaohjaajana, mutta tekisin sitä mielelläni kerran pari viikossa.

Kun maailman suurinta scifi- ja fantasiakirjallisuustapahtumaa Worldconia alettiin järkätä Suomeen, tiesin heti, että haluaisin vetää tapahtumassa kevyttä nörtin niska-hartiajumppaa. Tapahtumaa järjestivät ystäväni, joten minun ei tarvinnut kuin kysyä. Niin minusta tuli Suomen Worldconin virallinen jumppavastaava!

Pidin noin reilun puolen tunnin aamujumppia conissa kaksi, yhden torstaina ja yhden sunnuntaina. En yhtään uskaltanut arvata kuinka monta ihmistä jumppaani saapuisi, joten haastoin ainakin yhden kaverin osallistumaan lupaamalla tarjota kaljan. Torstaina ryhmä oli reilu 10 henkeä. Määrä oli sikali erinomainen, että kaikki mahtuivat rinkiin ympärilleni, eikä minun tarvinnut nousta lavalle tai huutaa sen kummemmin. Kaikki näkivät ja kuulivat. Sunnuntaina yllätyksekseni conin uuvuttamia jumppaajia tuli paljon enemmän! Meitä oli yhteensä ehkä 20-30 henkeä (en tajunnut laskea).

Käsien pyörittelyä torstaiaamun jumppassa. Kuvaaja Henry Söderlund.

Jumppani oli hyvin kevyttä, niskaa ja hartioita vetreyttävää. En halunnut rikkoa kenenkään paikkoja. Vaikka kuinka olin vetänyt jumppaa ennenkin englanniksi, niin vaikeaahan se oli! En tiennyt jokaisen lihaksen englanninkielistä nimeä ja varmasti sekoilin jonkin verran sanoissani, mutta kaikki tuntuivat pysyvän kärryillä ja sain etenkin sunnuntaina paljon kiitosta ja kehuja. Minun jopa luultiin olevan liikuntaohjaaja ammatiltani, joten hyvin vedetty! Lisäksi eräs jenkkirouva kysyi, olenko tehnyt yhtään jumppavideoita. Harmikseni jouduin sanomaan etten ole, mutta se on jotain, mikä kiinnostaisi. Nörtin niska-hartiajumppavideo voisi olla uusi tavaramerkkini.

Kaiken kaikkiaan fiilis conin jälkeen on se, että tykkäisin vetää jumppaa useamminkin. Minua saa siis aina pyytää jumpattamaan.