Tänään kävin ensimmäisellä esteratsastustunnilla noin 20 vuoteen. Pakko sanoa, että jännitti niin maan pirusti! Olin lapsuudessani heppatyttö ja ratsastin useita vuosia, mutten koskaan ollut kummoinen esteissä. Silloin parikymmentä vuotta sitten opetuskin oli vähän mitä oli. Nyt päätin, että kyllä minä tämän vielä opin!
Kaverini suositteli minulle Etelä-Vantaan ratsastuskoulua ja kävinkin yhdellä irtotunnilla jo aikaisemmin. Paikka vaikutti kivalta ja opettaja oli hyvä. Niinpä ilmoittauduin helpolle estetunnille. Opettajana toimi tällä kertaa Pauliina ja ratsuksi sain ponin nimeltä Pimu. Pimu vaikutti äärimmäisen kiltiltä, mutta uneliaalta. Ja juuri sitä hän oli!
Aluksi vähän lämmiteltiin ja ylitettiin puomeja. Minulla oli jo siinä vaiheessa vaikeuksia saada Pimuun vauhtia. Homma ei muuttunut helpommaksi missään vaiheessa. Jouduin käyttämään niin suuren osan keskittymisestäni ja energiastani Pimun pitämiseksi liikkeessä, että istuntani esteillä kärsi ja pahasti. Vaan ei pidä syyttää hevosta, minulla todellakin on surkea tasapaino ja varpaani luiskahtavat helposti alas. Joten esteet menivät pylly korkealla kevyessä istunnassa matalan esteistunnan sijaan, harjasta kiinni pitäen. Ja hiki virtasi! (Oliko se nuorena näin rankkaa?)
Säheltämisestä huolimatta koin tunnin erittäin antoisaksi ja jäin kaipaamaan lisää! Lisäksi Pauliina oli mielestäni todella kannustava opettaja. Varaankin seuraavan tunnin niin pian kuin mahdollista. Tarvitsen PALJON lisää treeniä! Harkitsen myös uusien ratsastuskenkien ostoa, tämä kerta kun meni aviomieheni pappavainaan perintökumppareissa.
30+ on uusi musta 