Treeniä supersankarin tapaan

Olen treenannut salilla enemmän tai vähemmän säännöllisesti yli 10 vuotta. Kuten niin usein tuppaa käymään, teen salilla aina samat asiat, samalla tavalla, samassa järjestyksessä. Olen pyrkinyt varioimaan treeniäni, mutta en ole varsinaisesti tehnyt mitään uutta pitkään aikaan. Sitten eräänä päivänä FB feediini tupsahti video, jossa kaksi nörttityttöä tekee Wonder Womanin näyttelijän, Gal Gadotin, elokuvan kuvauksia edeltäneen kuntoilurutiinin.

Katsoin videon ja totesin että tätähän pitää kokeilla! Niin hullu en ole, että olisin kylmiltäni lähtenyt tekemään koko ohjelmaa, mutta otin useita liikkeitä mukaan omaan treeniini. Lämmittelyn tein ikuisen crosstrainerin sijaan soutulaitteella, jonka lisäksi tein karhu- ja rapukävelyä sekä askelkyykkyjä ja kyykkyhyppyjä (hyppy+punnerrus jääköön ensi kertaan). Harjoittelin leuanvetoja, kyykyt, punnerrukset, hauikset ja ojentajat ovatkin jo osa treeniäni. Lisäksi nappasin liikkeitä eräältä todella raskaalta body-tunnilta ja tadaa! Lihaksiin koskee oikein kunnolla!

Tavoitteeni on kääntää videon Wonder Woman Workout suomeksi ja tehdä se kokonaisuudessaan lähitulevaisuudessa. Jos lupaan näin julkisesti sen tapahtuvan tämän vuoden puolella, on lupaus pakko pitää.

Blogiaamiainen

Päädyin erään verikokeen jälkeen kaupungille aamiaiselle ystäväni taiteilija Suvi Nurmen ja hänen ystävänsä Saaran kanssa. He olivat molemmat ottaneet mukaan omat päiväkirjansa. Kyseessä oli kuulemma säännöllisen epäsäännöllinen tapahtuma, jossa syödään aamupalaa ja päivitetään päiväkirjoja seurassa. Innostuin ideasta valtavasti, kerroin blogistani (joka oli silloin vielä ajatusasteella) ja ehdotin, että ensi kerralla voisin tulla mukaan päivittämään blogiani. Tämä ikään kuin sysäsi blogini luomisen lopullisesti liikkeelle. Kerroin ideasta ystävälleni Tiitille, joka omaan ihanaan tapaansa syttyi välittömästi. Tiiti kertoi itse unelmoineensa sarjakuvablogin perustamisesta jo pitkään, joten sovimme välittömästi ajan ensimmäiselle yhteiselle blogiaamiaiselle. Muutama päivä sen jälkeen minä loin blogini ja Tiiti lähetti minulle kuvia ensimmäisistä sarjakuvahahmotelmistaan. Yhdessä tekeminen motivoi!

Täällä sitä nyt istutaan Tin Tin Tangossa blogiaamisella. Tiiti värittää sarjakuvaluonnoksiaan ja Suvi kirjoittaa päiväkirjaansa. Oma tavoitteeni on tämän päivityksen lisäksi kirjoittaa muutama varastoon. Toistaiseksi olen pääasiassa keskittynyt tilaamaan legginssejä netistä.

Yli esteiden

Tänään kävin ensimmäisellä esteratsastustunnilla noin 20 vuoteen. Pakko sanoa, että jännitti niin maan pirusti! Olin lapsuudessani heppatyttö ja ratsastin useita vuosia, mutten koskaan ollut kummoinen esteissä. Silloin parikymmentä vuotta sitten opetuskin oli vähän mitä oli. Nyt päätin, että kyllä minä tämän vielä opin!

Kaverini suositteli minulle Etelä-Vantaan ratsastuskoulua ja kävinkin yhdellä irtotunnilla jo aikaisemmin. Paikka vaikutti kivalta ja opettaja oli hyvä. Niinpä ilmoittauduin helpolle estetunnille. Opettajana toimi tällä kertaa Pauliina ja ratsuksi sain ponin nimeltä Pimu. Pimu vaikutti äärimmäisen kiltiltä, mutta uneliaalta. Ja juuri sitä hän oli!

Aluksi vähän lämmiteltiin ja ylitettiin puomeja. Minulla oli jo siinä vaiheessa vaikeuksia saada Pimuun vauhtia. Homma ei muuttunut helpommaksi missään vaiheessa. Jouduin käyttämään niin suuren osan keskittymisestäni ja energiastani Pimun pitämiseksi liikkeessä, että istuntani esteillä kärsi ja pahasti. Vaan ei pidä syyttää hevosta, minulla todellakin on surkea tasapaino ja varpaani luiskahtavat helposti alas. Joten esteet menivät pylly korkealla kevyessä istunnassa matalan esteistunnan sijaan, harjasta kiinni pitäen. Ja hiki virtasi! (Oliko se nuorena näin rankkaa?)

Säheltämisestä huolimatta koin tunnin erittäin antoisaksi ja jäin kaipaamaan lisää! Lisäksi Pauliina oli mielestäni todella kannustava opettaja. Varaankin seuraavan tunnin niin pian kuin mahdollista. Tarvitsen PALJON lisää treeniä! Harkitsen myös uusien ratsastuskenkien ostoa, tämä kerta kun meni aviomieheni pappavainaan perintökumppareissa.

Unelmia toteuttamassa

 

Hei uusi lukijani! Olen Jenny, 33 v. Muistan jo lähemmäs 10 vuotta sitten sanoneeni “Voi kun elämäni olisi niin jännittävää, että siitä voisi pitää blogia!”. Jännittävää tai ei, olen päättänyt lakata odottamasta päivää, jolloin unelmani toteutuvat. Se päivä on tänään. Ja huomenna. Ja jokaisena päivänä, jonka elän. Toteutan itse unelmani!

Perustin siis tämän blogin kirjoittaakseni seikkailuistani. Blogi tulee sisältämään paljon ulkoilua, liikuntaa, retkeilyä, eläimiä, ratsastusta, matkustelua lähelle ja kauas, ja mitä ikinä keksinkin. Toivon antavani lukijoilleni ideoita ja inspiraatiota ja kutsun muita mukaan seikkailuuni!